PANELIAN KIRKKO
Panelian kirkko on myös osoitus kyläläläisten voimakkaasta talkoohengestä. Ensimmäinen, 1690-luvulla rakennettu puukirkko paloi isonvihan aikaan vuonna 1714 venäläisten miehittäessä kylää. Palon jälkeen perustettiin uuden kirkon rakentamishanketta ajamaan Panelian Rukoushuoneyhdistys, jonka yhteistyön tuloksena valmistui rukoushuone kylän keskustaan vuonna 1909.
Kirkon rakennuskivet ovat Turajärven graniittia. Rakennustyöstä huolehtivat kylän omat miehet. Alunperin rakennukseen ei kuulunut tornia. Ajatus kirkontornin rakentamisesta sakastin päälle lähti toteutumaan, kun sodan jälkeen tarjottiin Räisälän kirkon kelloa kyläkirkon käyttöön. Torni valmistui vuonna 1950, samana vuonna jolloin rukoushuone vihittiin kirkoksi.
Kirkko on niitä harvinaia suomalaisia kirkkoja, jonka omistaa edelleen Rukoushuoneyhdistys eikä seurakunta. Se toimii kuitenkin lähteisessä yhteistyössä seurakunnan kanssa.
